Hyppää sisältöön

Merellä Yhdessä vahvempia

Vartiolaiva Turvalla järjestettiin kolmipäiväinen yhteisharjoitus Rajavartiolaitoksen sekä Helsingin pelastuslaitoksen välillä. Harjoituksen tarkoituksena oli muun muassa kemikaalivuodon torjunnan harjoitteleminen.
3.1.2023 9.43
Palomiehiä korjaamassa putkivuotoa

Vartiolaiva Turvalla järjestettiin kolmipäiväinen, Rajavartiolaitoksen sekä Helsingin pelastuslaitoksen välinen yhteisharjoitus. Harjoituksen tarkoituksena oli kerrata kemikaalionnettomuuksien torjuntaa merellisissä ympäristöissä. Raja- ja merivartiokoulu (RMVK) piti samassa yhteydessä omaa kemikaalitorjunnan MCRO-kurssiaan Turvan henkilökunnan kanssa. Lisäksi Raja tarjosi käytettäväksi Turvan tiloja, jotta pelastuslaitoksen erikoiskoulutettu MIRG-ryhmä (Maritime Incident Response Group) kykeni tekemään omia itsenäisiä harjoituksiaan.

MIRG-ryhmä on pelastustoimen erikoiskoulutettu meripelastusryhmä, joka on suunniteltu toimimaan merellisissä onnettomuuksissa.

Harjoituksessa Rajavartiolaitoksen puolella opettajana toiminut yliluutnantti Matti Salminen kuvailee MIRG:n olevan se ryhmä, joka tulisi paikalle, mikäli Suomenlahdella palaisi laiva. Kulku onnettomuuspaikalle tapahtuisi Salmisen mukaan Rajavartiolaitoksen päivystävällä helikopterilla.

Turvalla harjoiteltiin toimintaa skenaariossa, jossa aluksessa on tapahtunut syttymisvaarallisen kemikaalin vuoto. Keulakannella harjoiteltiin ensin vuodon paikantamista ja sen jälkeen sen tyrehdyttämistä, tilojen tarkastamista ja niiden turvalliseksi saattamista. Lopuksi harjoiteltiin peräkannella puhdistuslinjaston rakentamista ja käyttöä, sillä kemikaalin kanssa tekemisissä olleiden suojapuvut ovat tehtävän jälkeen kemikaalista saastuneita.

- Likaisen operaation jälkeen puhdistautuminen on erittäin tärkeää. Operaatioon ei voi edes mennä ennen kuin puhdistautumismahdollisuus on tarjolla, Salminen painottaa puhdistautumisen merkitystä.

MIRG-ryhmä poseeraa merilentopuvuissaan

MIRG-ryhmä merilentopuvuissaan. 

Salminen kertoo yhteistoiminnan eri viranomaisten välillä olevan erittäin tärkeää.

- Kumpikaan ei pystyisi yksin hoitamaan merellistä onnettomuutta, mutta viranomaisyhteistyöllä sen onnistuminen on varmempaa, Salminen sanoo.

Yhteisharjoitusten avulla palomiehet muun muassa näkevät, minkälaista varustusta Turvalta löytyy ja Rajan henkilökunta pääsee aitiopaikalle oppimaan sellaista pelastustoimintaa, johon Rajalla ei ole osaamista, Salminen kuvailee.

- Kaikki, me sekä pelastuslaitos, olivat sitä mieltä, että tällaisia yhteisharjoituksia tarvitaan, Salminen korostaa.

- Jos tällainen tehtävä oikeasti tulee, on siinä monta elementtiä, jotka voivat mennä vikaan. Se, että meillä on harjoiteltuna toimintamalli on avainasemassa, hän jatkaa.

Salminen kertoo harjoituksen olevan oppimistapahtuma kaikille, niin RMVK:n kurssilaisille, palomiehille kuin opettajillekin. Jokainen osaa jotakin pientä, ja kun tekijät yhdistetään, saadaan toimiva kokonaisuus.

Lue lisää:

Yhteistoiminta meripelastuksessa edellyttää suunnittelua ja varautumista | Rajamedia

Vartiolaiva Turva on suorituskyvyiltään ainutlaatuinen alus | Rajamedia

Ympäristövahinkojen torjunta | Rajavartiolaitos

Teksti: Elias Juuti

Kuvat: Jonne-Patrik Savimäki

Viestintävarusmiehet, RVLE