Merellä Fyysisen kunnon merkitys laivapalveluksessa
Aluspalveluksessa on erityisen tärkeää ylläpitää hyvää fyysistä kuntoa, jotta kykenee suoriutumaan monipuolisen ja vaihtelevan työympäristön asettamista vaatimuksista eri vuodenaikoina, kaikissa sää- ja keliolosuhteissa. Riittävän toimintakyvyn ylläpitämiseksi monipuolisten liikunnallisten ominaisuuksien kehittäminen ja ylläpitäminen ovat avainasemassa. Vartiolaivalla monipuolisen liikunnan harjoittelu vaatii välillä vähän mielikuvitusta, mutta haastavat ja tehokkaat treenit onnistuvat silti yhdessä tekemällä.
Merivartijan vähäistä suurempi lihasvoima mahdollistaa raskaiden varusteiden kantamisen ja fyysisesti vaativien tilanteiden hallinnan. Lisäksi on oltava ketterä ja nopea reagoimaan merellisen ympäristön vaatimuksiin esimerkiksi liikuttaessa veneellä kovassa aallokossa, mikä korostaa vartalon hallinnan ja liikkuvuuden merkitystä. Hyvä kestävyys on myös keskeinen tekijä, sillä merivartijan on pystyttävä suoriutumaan pitkistä ja vaativista tehtävistä.
Ensisijainen vastuu oman fyysisen kuntonsa ja kenttäkelpoisuuden kehittämisestä on työntekijällä. Fyysinen kunnon kehittäminen liikunnan keinoin toteutetaan pääosin vapaa-aikana ja laivalla vapaavahdissa. Työnantaja mahdollistaa, että työpisteellä voi järjestää kaksi tuntia kestäviä liikuntatilaisuuksia kerran kuukaudessa.
Pitkillä vartiovuoroilla liikunta vaikuttaa myönteisesti työntekijän henkiseen hyvinvointiin. Säännöllinen liikunta vapauttaa endorfiineja – hyvän olon hormoneja. Ne vähentävät stressiä ja antavat boostia päivään, mikä parantaa kokonaissuorituskykyä ja tyytyväisyyttä työhön.
Lue lisää
Millaista on työ sukeltajana Rajalla? | Rajamedia
Vastavalmistuneen luutnantin mietteitä ensimmäisten ulkovuorojen jälkeen | Rajamedia