Maalla "Työtehtävät alkavat heti valmistumista seuraavana päivänä"
Muutaman viikon mittainen työharjoittelujakso sujui erinomaisesti ja tuntui kuluvan todella nopeasti. Oli virkistävää vaihtelua lähteä koulun tutusta ympäristöstä aivan uuteen toimintaympäristöön ja saada tilaisuus tutustua tuleviin työkavereihin. Meidän osasto 3:n opiskelijat sijoittuivat työharjoitteluun eri puolille Suomea Kainuun ja Lapin alueelle, ja itse pääsin Sallaan yhdessä usean muun kurssitoverini kanssa.
Ryhmämme vastaanotto oli erittäin lämmin. Aseman henkilöstö esitteli tiloja ja tutustutti meidät aseman toimintatapoihin. Sallan asemasta jäi todella myönteinen ja lämminhenkinen kuva: kollegat olivat ystävällisiä, ja syntyi tunne, että töiden aloittaminen tulee olemaan helppoa, ja tarvittaessa apua on aina saatavilla.
Kirjoittaja oli työharjoittelussa Lapin rajavartiostossa.
Harjoittelujakson aikana pääsimme tutustumaan muun muassa partiomajoihin ja niiden käytäntöihin kokeneiden rajavartijoiden opastuksella. He jakoivat kanssamme vuosien varrella kertyneitä kokemuksia ja tarinoita, jotka tarjosivat paitsi kiinnostavia näkökulmia, myös arvokkaita vinkkejä tulevaa työuraa varten. Lapin pitkät etäisyydet tulivat konkreettisiksi, ja saimme mahdollisuuden tutustua muutamiin paikkoihin, joissa tulemme myöhemmin liikkumaan työtehtävissä.
Töiden aloittamisesta tuli luottavianen olo ja tarvittaessa apua on aina saatavilla.
Pääsimme myös seuraamaan koiranohjaajien harjoituksia ja osallistumaan valmiuspartion tehtäviin virkakoiran kanssa. Vaikka en itse tällä hetkellä suunnittele suuntautumista koiranohjaustehtäviin, oli vaikuttavaa nähdä koiran ja ohjaajan välinen yhteistyö ja kommunikaatio. Ryhmässämme on kuitenkin useita koiranohjauksesta kiinnostuneita, ja on hienoa, että heille tarjotaan mahdollisuus tutustua tehtävään ja hakuprosessiin jo opintojen aikana.
Vaikka Sallan rajanylityspaikka on vallitsevan maailmantilanteen vuoksi suljettu, meille esiteltiin sen toiminta ja tilat. Tämä tarjosi hyvän katsauksen myös rajanylityspaikkojen arkeen ja niiden merkitykseen rajaturvallisuuden kannalta.
Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli vierailu Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museossa. Vanhemman rajavartijan opastuksella syvennyimme Sallan historiaan, erityisesti sota-aikaan ja sitä seuranneeseen jälleenrakennukseen. Historiallisen näkökulman kautta sai syvempää ymmärrystä myös siitä ympäristöstä, jossa tulemme työskentelemään. Mielestäni historiaan perehtyminen auttaa näkemään tulevaisuudenkin uudessa valossa.
Työharjoittelujakson aikana saimme myös lisäkoulutusta. Esimerkiksi miehittämättömiin ilmailujärjestelmiin liittyvät luvat kuuluivat koulutuksen sisältöön. Muiden alueiden opiskelijat kertoivat saaneensa koulutusta uusiin työvälineisiin myös. Ivalossa sekä Suomenlahdella kurssilaiset pääsivät käytännössä myös tekemään rajatarkastustehtäviä lentokentillä. Sisältö vaihteli yksiköittäin, mutta keskustelujen perusteella kokemus oli positiivinen paikasta riippumatta. Pian pääsemmekin soveltamaan vuoden aikana opittuja taitoja käytännössä, kun siirrymme työelämään.
Ryhmän sisäinen yhteishenki on ollut erinomainen.
Ennen valmistumista vietämme vielä vajaat kaksi viikkoa koululla. Tämä aika kuluu palauttaessa koululle jäävää materiaalia, järjestellessä paikkoja ja valmistellessa kurssin päätösjuhlia. Monilla työtehtävät alkavat heti valmistumista seuraavana päivänä.
Kulunut vuosi Raja- ja merivartiokoululla on ollut opettavainen ja monipuolinen. Olen saanut paljon uusia kokemuksia ja ennen kaikkea uusia ystäviä. Osastomme sisäinen yhteishenki on ollut erinomainen, ja kaikki ovat tukeneet toisiaan. Olen kiitollinen, että sain olla osa tätä kurssiryhmää.
Toivotan opiskeluiloa tulevan vuoden oppilaille ja onnittelen Rajavartijan peruskurssi 32:n valmistuneita!
Kirjoittaja on rajavartijan peruskurssi 32:n opiskelija.
Lue sarjan aiemmat osat:
"Käytännön harjoitukset olivat syyslukukaudella keskeisessä roolissa" | Rajamedia
"Onnistumisia on tullut ja opinnot ovat edenneet suunnitellusti" | Rajamedia
"Kaikki mitä opiskelemme valmistaa meitä tulevaan virkaan" | Rajamedia