Hyppää sisältöön

Maalla Monipuolisia työmahdollisuuksia pohjoisessa Suomessa

Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen työntekijät kiertävät 9.–13. lokakuuta läntisen Lapin oppilaitoksissa esittelemässä turvallisuusviranomaisten työmahdollisuuksia.
6.10.2023 11.33
Rajavartija mönkijän kyydissä tunturimaisemassa. Kuva otettu takaapäin.

- Rajavartiolaitos on monipuolinen työnantaja. Työtehtäviä on niin maalla, merellä kuin ilmassa, Lapin rajavartioston henkilöstötoimiston päällikkö majuri Pasi Iittiläinen kertoo. 

Erityisesti Lapissa työtehtävät ovat vaihtelevia. Lapin erityispiirteenä korostuvat monipuoliset maasto-olosuhteet rajavalvonnassa sekä rajatarkastukset maastorajalla ja lentoasemilla.

- Rajavartiolaitokseen voi työllistyä niin rajavartijaksi, upseeriksi kuin erilaisiin siviilivirkoihin. Toivomme, että Lapin nuoret ja muualta Lappiin haluavat kiinnostuvat tehtävistämme. Tervetuloa joukkoomme!, Pasi Iittiläinen toivottaa. 

Rajavartija moottorikelkan selässä Lapissa.

Lapin erityispiirteenä korostuvat monipuoliset maasto-olosuhteet.

Myös Tulli tarjoaa pohjoisessa Suomessa monenlaisia työtehtäviä eri alojen osaajille.

- Nuoret ovat tulevaisuuden työntekijöitä ja haluamme luoda jo aikaisessa vaiheessa Tullista mielikuvaa kiinnostavana työpaikkana. Meillä on toimipaikkoja Ruotsin, Norjan ja Venäjän rajoilla, jotka voivat työllistää kiertueella tapaamiamme nuoria tulevaisuudessa, sanoo toimipaikkaosaston johtaja Maritta Haapasalmi.

- Lapin alueella tehdään liikkuvaa valvontaa lentokentillä ja maastossa sekä tullivalvonta- ja tulliselvitystehtäviä rajanylityspaikoilla. Kielitaito esimerkiksi saamenkielissä on hyödyksi näissä tehtävissä. Lisäksi Tullissa on asiantuntijatyötä monen eri alan osaajalle, joille monipaikkainen työnteon mallimme mahdollistaa työn tekemisen yhtä lailla virkapaikalta, kotoa käsin tai vaikka vapaa-ajan asunnolta, kertoo tullipäällikkö Kari Hannu.

Rajavartija ja tullin virkailija vierekkäin. Kuva otettu takaapäin.

Turvallisuusviranomaisten yhteistyö on tiivistä.

 

Lue lisää:

Mahdollisuuksien Raja – Lapin rajavartiosto esittelee ura- ja työmahdollisuuksia Länsi-Lapin oppilaitoskiertueella ensi viikolla | Rajavartiolaitos

“Lapissa on oikeat vuodenajat” - Akseli Kuusimaa on nauttinut työstään Ivalon rajajääkärikomppaniassa | Rajamedia

Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistyö torjuu myös hybridiuhkia | Rajamedia