Hyppää sisältöön

Maalla “Lapissa on oikeat vuodenajat” – Akseli Kuusimaa on nauttinut työstään Ivalon rajajääkärikomppaniassa

Luutnantti Akseli Kuusimaa on työskennellyt puoli vuotta varusmieskouluttajana Ivalon rajajääkärikomppaniassa. Hän kuvaa Lappia luonnolliseksi paikaksi itselleen.
7.3.2023 11.30

Ivalon rajajääkärikomppaniassa on päivän harjoitukset tehty ja päivällisen tarjoilu alkaa pian. Pimeys on laskeutumassa, ja siksi pääkuvan ottamisella on hieman kiire. Se ei yhtä varuskunnan uusimmista luutnanteista haittaa.

Akseli Kuusimaa on uusi kasvo Ivalossa. Hän on työskennellyt varuskunnassa pian puoli vuotta. Paikkaa valittaessa hän halusi päästä kouluttamaan varusmiehiä, minkä vuoksi juuri Lappi valikoitui Kuusimaan työmaaksi.

Kuusimaa on Haminasta kotoisin, eli matka kotiseudun ja työpaikan välillä on pitkälti pisin mahdollinen Suomessa. Monella ei varmasti tulisi ensimmäisenä mieleen matkata linnuntietä tuhatta kilometriä töiden perässä. Kuusimaa on kuitenkin asunut Lapissa aiemminkin, joten ympäristö on hänelle tuttu.

– Lisäksi harrastan hiihtämistä sekä muuta talviliikuntaa, eli on tämä luonnollinen paikka minulle, Kuusimaa avaa.

Lapissa vuodenaikojen erot tulevat selkeästi esille. Kuusimaa ei ole kesällä vielä kouluttanut, mutta osaa kertoa talviolosuhteiden hyödyistä ja haitoista.

– Kyllä sen huomaa, esimerkiksi loppusodassakin viime vuoden lopulla, että vähäinen valon määrä vaikuttaa kaikkeen tekemiseen. Pimeällä tekeminen on hitaampaa ja miehet väsyneempiä, Kuusimaa kertoo.

– Aikaa menee kaikkeen vähän enemmän, ja kesällä taas on kuin tekisi päiväsaikaan kaiken. Kesä on pitkän talven jäljiltä mieluisa, mutta talvella on esimerkiksi revontulia ja pääsee hiihtämään. Lumessa puuhaaminen on mukavaa hommaa, hän pohtii.

“Lumessa puuhaaminen on mukavaa hommaa.”

Tulevaisuudestaan Kuusimaa ei vielä ole varma, onhan hän vasta aloittanut Ivalossa. Hän haluaisi viettää rajajääkärikomppaniassa useamman vuoden, mutta opinnot sotatieteiden maisteriksi voivat mennä edelle. Opintoihin voi hakea oltuaan viisi vuotta töissä luutnanttina.

Kuusimaan mukaan häviävää skenaariota ei kuitenkaan ole, sillä valitsi hän kummin tahansa, pääsee hän tekemään työtä, josta pitää.

– Ivalo on hyvä paikka olla, pääsee tekemään hommia toimistossa, mutta myös luonnon ääreen, Kuusimaa sanoo.

Teksti: Elias Juuti

Kuva: Jonne-Patrik Savimäki

Viestintävarusmiehet, RVLE

Lue lisää:

“En halunnut päästä helpolla” - tällaista on varusmiespalvelus Suomen pohjoisimmassa varuskunnassa | Rajamedia

Pohjoisen puolustus pohjautuu puolustusviranomaisten yhteistyöhön | Rajamedia