Hyppää sisältöön

Maalla Koiraohjaajan työssä koukuttaa monipuolisuus

Elokuun alun aurinkoisena päivänä pääsin viettämään päivän Rajavartiolaitoksen viestintävarusmiesten kanssa koirapartion mukana. Aamu alkoi Kainuun rajavartioston esikunnasta, josta ajoimme Vartiuksen rajavartioasemalle tapaamaan koirapartion jäseniä ja lähdimme yhtä matkaa kohti rajavyöhykkeellä suoritettavaa rajapartiota. Partiossa mukana ollut rajakoira oli jo konkari työtehtävissään, sillä ennen eläkepäiville siirtymistä Lallilla oli palvelusaikaa jäljellä puoli vuotta.
14.9.2022 13.33
Rajakoira ja ohjaaja metsässä.

Rajavyöhykkeellä kävellessämme pääsimme näkemään Lallin tapaa merkata löytyneitä hajuja sekä haastattelemaan koiraohjaajaa hänen työstään. Kokemuksen tuoma yhteistyö ja ymmärrys oli selkeästi nähtävillä Lallin ja koiraohjaajan välillä, sillä ohjaaja osasi kertoa esimerkiksi kuinka Lallin merkkaustapa muuttuisi, jos kyseessä olisikin ihmisen jälki eläimen jäljen sijasta. Pääsimme myös seuraamaan todellista esineen etsintää lähietäisyydeltä, kun lähistöllä olleet marjastajat ilmoittivat kadonneesta puhelimesta ja lompakosta. 

Mukanamme ollut koiraohjaaja oli toiminut koiraohjaajan tehtävässään jo 18 vuoden ajan. Kiinnostuksen koiraohjaaksi lähtemiseen hän oli saanut jo uransa alkuvaiheessa Kivikiekin rajavartioasemalla työskennellessään, jossa työtehtäviin koirapartiossa partiointi oli kuulunut lähes päivittäin. Kivikiekin rajavartioaseman toiminnan lakkautuessa siirto oli tullut Vartiukseen, ja samoihin aikoihin koiraohjaajan työn kiinnostavuus oli saanut hänet hakemaan koiraohjaajan paikkaa. Ensimmäinen rajakoiran pentu oli saapunut koiraohjaajalle vuonna 2005. Pitkään kestäneellä koiraohjaajan uralla motivaation on säilyttänyt työn monipuolisuus ja koirien kanssa viihtyminen. 

Koiraohjaajan työ on opettanut koiran lukutaitoa ja koiran motivoinnin vahvistamista haluttuun kohteeseen. Monipuolisuutta perinteiseen partiomiehen työhön koiraohjaajana toimiminen tuo koiran kouluttaminen, jota on mahdollista tehdä työajalla jopa 12 tuntia viikossa.  Koiran ollessa vielä pentu, on kouluttamiseen varattu työaikaa kahden kuukauden työtuntien verran. Tavallinen koiraohjaajan päivä sisältääkin perinteisen rajatarkastuksen ohella koiran koulutusta, ja etenkin lumipeitteisinä aikoina työaikaa koiran kanssa kuluu enemmän koulutuksen kuin partioinnin merkeissä.

Mustanruskea koira seisoo vihreässä metsässä.

Rajakoira Lalli

Vaikka koiraohjaajana toimiminen vaatiikin siis sitoutumista ja koira on ohjaajansa vastuulla myös vapaa-aikana, tukee Rajavartiolaitos toimintaa kattavasti. Koiran eläkeikään asti Rajavartiolaitos vastaa myös koirasta aiheutuvista kustannuksista. Ainoastaan kuukausittainen ruokaraha on ennakkoon määritelty, mutta sekin riittää hyvin koiran perusruokintaan. Kouluttamisen kanssa ei myöskään tarvitse jäädä yksin, vaan apua on aina saatavilla toisilta koiraohjaajilta ja Raja- ja merivartiokoululta.

Lallin eläkepäivät alkavat siintää jo edessäpäin, mutta uusi työpari on jo valmiiksi katsottuna. Seuraava koira kanssamme partiossa olleelle Vartiuksen koiraohjaajalle tulee aikuisena koiran entisen ohjaajan jäädessä eläkkeelle. Tuleva syksyn pitää siis sisällään tutustumista uuteen työpariin yhdessä koiran entisen ohjaajan kanssa. Koiraohjaajan työ onkin siis melko koukuttavaa, ja sen vuoksi onkin onni että Rajavartiolaitos tarjoaa koiraohjaajalle mahdollisuuden aina seuraavaan rajakoiraan. Haastattelemani koiraohjaaja toteaakin, että koiraohjaajan työ sopii kaikille koirista kiinnostuneille, joilla karvainen kaveri sopii mukaan arkielämään myös työtuntien ulkopuolella. 

 

Kirjoittaja oli harjoittelijana Kainuun rajavartiostossa kesällä 2022.
 

Lue lisää:

Sofia Lakan työparille Nalalle työ on leikkiä | Rajamedia