Hyppää sisältöön

Merellä Töissä meripelastuskeskuksessa

Johtokeskusoperaattori Christer Eklundin ura alkoi Valassaarten merivartioaseman kokkina vuonna 1980. Uudelleen kouluttautumisen kautta hän siirtyi työskentelemään meripelastuskeskuksessa. Unohtumattomia ja surullisiakin tapahtumia on mahtunut yli 40 vuoden työuralle paljon, mutta erityisesti mieleen on jäänyt Valassaarten ainulaatuinen luonto. Siellä hän myös oppi, kuinka meri yhtenä päivänä voi olla julma ja seuraavana päivänä peilikirkas.
7.12.2022 9.22
Henkilö työskentelee pöydän ääressä edessään monia eri tietokoneen näyttöjä. Kuvan tausta on hieman häivytetty.

Nimeni on Christer Eklund ja työskentelen siviilivirassa johtokeskusoperaattorina Turun meripelastuskeskuksessa. Asun Vaasassa. Perheeseeni kuuluu vaimo ja 4 lasta sekä koira. Lapset ovat aikuisia ja lentäneet pesästä ja perustaneet omat perheensä. Kesäisin viihdymme Vaasan saaristossa, jossa meillä on kesämökki. 

Nuoruudessani pidin mm. uimisesta ja jalkapallon pelaamisesta. Nykyisin arkiliikuntaa tulee useita kertoja päivässä koiran ulkoiluttamisesta. Harrastuksiini kuuluu myös kalastus Merenkurkussa. Suurin saamamme lohi painoi noin 15 kiloa. Vapaa-aikana otan myös vastaan rannikkolaivurin radiotutkintoja Traficomille (SRC-tutkinto).

Työurani alkoi 1980, kun minut palkattiin kokiksi Valassaarten merivartioasemalle Merenkurkkuun. Siellä meni noin 15 vuotta, ennen kuin minut siirrettiin Vaasan johtokeskukseen. Valassaarilla erityistä oli luonto. Eri vuodenajat havaitsi toisella tapaa kuin mantereella. Siellä opin, miten meri jonain päivänä voi olla julma ja seuraavana päivänä peilikirkas. Kevät oli hienointa aikaa, kun kaikki linnut tulivat takaisin pitkän talven jälkeen.

Valassaarten vuosien jälkeen sain vuonna 1995 mahdollisuuden kouluttautua uudelleen viestittäjäksi. Koulutuksen suoritettuani aloin työskennellä Vaasan johtokeskuksessa/meripelastuslohkokeskuksessa, joka oli Pohjanlahden merivartioston esikunnan yhteydessä. Kun sitten MRSC Vaasa lakkautettiin 2011, siirryin MRCC Turkuun. Työmatkani piteni kahdesta kilometristä 300 kilometriin.

Meripelastuskeskuksissa työskennellessäni olen ollut mukana suuressa määrässä erilaisia meripelastustehtäviä, jotka useimmiten ovat päättyneet onnellisesti, mutta mukana on myös tehtäviä, joissa ihmisiä on menehtynyt. Näiden tehtävien kanssa pitää vain elää. Hyvällä tiimityöllä ja tukemalla toisia pääsee näistä surullisista tapauksista yli ja pystyy palaamaan normaaliin arkeen. 

Unohtumattomia tapahtumia on niin monia työuran aikana, että siitä tulisi kokonainen kirja, mutta alkuajat Valassaarilla ovat todella jääneet mieleen. Luonto ja vuodenaikojen vaihtelut sekä miten vaivalloista oli joskus tehdä miehistönvaihtoja. Välillä miehistönvaihtoja tehtiin helikopterilla ja välillä hydrokopterilla. Enimmäkseen kuitenkin veneellä kesäisin ja moottorikelkalla talvisin.

Toinen mieleen jäänyt tapahtuma on Eiran karilleajo Nordvalenin eteläpuolella Merenkurkussa. Karilla ollut Eira näkyi aseman päivystystornista. Onnettomuus aiheutti suuren öljyvuodon, joka jätti jälkensä nykyisen maailmanperintöalueen herkkään luontoon.

Runsaan 40 vuoden jälkeen Rajan palveluksessa työura lähestyy loppuaan, mutta koska olen siviilivirassa, minun pitää kuluttaa valtatie 8:aa vielä ainakin vuoden ajan, jonka jälkeen on aika nauttia vapaista päivistä  Torskäretin saaressa Vaasan saaristossa.

Joke* kuittaa!

Christer Eklund

*Joke = johtokeskus/meripelastuskeskus