Merellä Satelliittihavainnosta meren pohjaan – kansainväliset öljyntorjuntaharjoitukset ovat suuri kokonaisuus

Yllä kuvattu tilanne on onneksi tällä kertaa Hildegård-öljyntorjuntaharjoituksen skenaario, mutta hyvin todenmukainen. Suuronnettomuuden riski on nimittäin vilkkaasti liikennöidyllä Itämerellä jatkuvasti läsnä. Laivaliikenteen lisäksi Itämeren pohja on todellinen hylkyjen hautausmaa, jotka saattavat myös olla riski, jos niistä vuotaa öljyä. 

Palataan harjoitukseen ja sen alkutilanteeseen, jossa öljy uhkaa herkkää saaristoa ja tilanne vaatii nopeaa reagointia. Tapahtumapaikan sijainnin takia johtovastuun tilanteessa ottaa Länsi-Suomen merivartiosto. Turussa sijaitseva johtokeskus alkaa koordinoida eri toimijoita ja määrittää heidän tehtäviään. 

Öljyntorjuntapuomin laskua

Öljyntorjunta-alusten yhteistoimintaa

Apua pyydetään myös Ruotsista, sillä suuressa merellisessä ympäristöonnettomuudessa tarvitaan aina kansainvälistä yhteistoimintaa ja vähintään lähimpien naapurimaiden tukea. Lisäksi Merivoimien alus on mukana torjuntatoimissa.

Rajavartiolaitoksen vartiolaivoilla on kyky ryhtyä nopeasti öljyntorjuntaan. Vartiolaivat on varustettu kiinteällä öljyntorjuntakalustolla jolla voidaan aloittaa öljyn kerääminen välittömästi. Tässä harjoituksessa vartiolaiva Uisko johtaa torjuntatoimia merellä ja ohjaa Ruotsin rannikkovartioston alusta sekä Merivoimien Hylje-öljyntorjunta-alusta. 

Vartiolaiva Uiskon komentosillalla laivan päällikkö on suunnitellut s-kirjaimen torjuntakaistan ja kertoo vahtipäällikölle, mihin laiva tulee suunnata, jotta öljyn kerääminen olisi mahdollisimman tehokasta. Käännökset ovat erityisen haastavia.

Ruotsin rannikkovartioston alus

Vartiolaiva Uiskon komentosilta

Modernin tekniikan lisäksi ruudukko perinteisellä paperikartalla on tärkeä johtamisen väline: ruudukolla Uiskon päällikkö jakaa alueet, joista torjuntaoperaatioon osallistuvat alukset ovat kukin vastuussa.  

Vaikka tilanteita voidaan harjoitella ja ennakoida, ei laivan ohjaamiseen öljyntorjuntatilanteessa ole yhtä vakiokaavaa, vaan kansimies aina etsii ja arvioi sopivan kierrostuntuman.

Miltä torjuntatoimet merellä näyttävät? 

Vartiolaivojen reunoista lähtee merelle viikset eli torjuntapuomit, joilla ohjata veden mukana liikkuva öljy vasten aluksen kylkiä, josta aluksen harjakeräimet pyrkivät erottamaan öljyn pois vedestä. Tässä harjoituksessa ei simuloida öljyä, mutta esimerkiksi popkornia käytetään usein siihen tarkoitukseen. 

Mereen päästyään öljy muodostaa veden pinnalle lautan, jonka paksuus riippuu öljyn määrästä ja laadusta. Yleensä 90 % öljystä on levinnyt 10 % alueelle.  Puomit on ankkuroitu meren pohjaan, jotta ne eivät liikkuisi tuulen, virran ja aallokon takia. Niistä voidaan rakentaa jopa kilometrien mittaisia esteitä. 

Nuottauksessa puolestaan kaksi alusta hinaa nuottaa. Öljypuomien välissä on nuotanaukko, joka toimii suppilon omaisesti keräten öljyä nuotan ”pohjalle”. Nuotan pohjalla olevasta aukosta (nuotanaukko) paksuuntunut öljykerros valuu takana ajavan aluksen torjuntapuomeihin, josta sitä kerätään yllä mainituilla harjakeräimillä. Harjoituksessa Merivoimien Hylje kerää kuvitteellista öljyä merestä myös öljynkeräyskauhalla. Öljyä kerätään tankkeihin, jotka jossain vaiheessa täyttyvät ja ne pitää tyhjentää. Harjoituksessa olikin mahdollisuus testata, miten Ruotsin rannikkovartioston alus saa siirrettyä öljyä Merivoimien Hylkeeseen. 

Mutta mistä öljy on peräisin? Öljyntorjuntatoimiin kuuluu myös päästön lähteen paikantaminen ja öljyn tutkiminen. Tutkinnassa on selvinnyt, että alueella on vanha hylky, joka vuotaa nyt öljyä. 

Harjoituksessa sukellusryhmä lähtee Rajavartiolaitoksen rannikkovartioveneeltä tutkimaan hylkyä paikantaakseen vuodon lähteen. 

Sukellusryhmä tutki harjoituksessa hylkyä.

Harjoituksissa kohdatut haasteet ja yllätykset ovat arvokasta tietoa

Avomerellä toimittaessa sää ja sen armottomuus tulevat tutuiksi. Harjoituksen aikana kova tuuli ja korkeat aallot antoivat tuntumaa öljyntorjunnan haasteisiin: kova aallokko läikyttää öljyä puomien yli, eikä rajaaminen ole mahdollista. 

Öljyntorjunta on hidasta ja etenkin tositilanteessa likaista käsityötä, johon osallistuu suuri joukko eri alan asiantuntijoita. Harjoituksissa voidaan harjoitella juuri toiminnan yhteensovittamista. Lisäksi harjoitukset ovat oppimistilanteita, joissa opetellaan käyttämään esimerkiksi uusia laitteita ja konkarityöntekijät voivat siirtää tietoa ja kouluttaa heitä, joilla on vähemmän kokemusta.  

Harjoituksissa kohdatut haasteet ja yllätykset ovat myös harjoitusten arvokkainta antia. Silloin opitaan, mikä ei toimi, mitä pitää harjoitella enemmän ja mitkä asiat tulee tehdä eri tavalla. Esimerkiksi tässä harjoituksessa testattiin ensimmäistä kertaa ensilähdön konttia, jossa on kalustoa öljyntorjuntaa varten. Kontin sijoituspaikka säähän nähden osoittautui huonoksi. Seuraavalla kerralla ollaan siis taas entistä paremmin varautuneita – oli kyseessä sitten harjoitus tai tositilanne.