Hyppää sisältöön

Maalla Rajakoiranpentujen kouluttamista Lapissa

Lapissa käynnissä oleva koiranohjaajan peruskurssi järjestetään poikkeuksellisesti niin, että kouluttaja tulee koirakkojen luo sen sijaan, että pennut vietäisiin rajakoululle Imatralle. Tämän lisäksi pohjoisiin olosuhteisiin kokeillaan nyt ensimmäistä kertaa labradorinnoutajaa. Labbis Tellu harjoitteleekin ahkerasti tullakseen rajakoiraksi.
25.7.2024 15.42
Koiranpentu istuu maassa vihreällä nurmikentällä.

Me Lapin rajavartioston yliopistoharjoittelijat pääsimme kesäkuun puolessa välissä tutustumaan Ivaloon ja seuraamaan siellä rajakoiranpentujen koulutusta. Lapin rajalla on tällä hetkellä seitsemän koiranpentua, jotka ovat aloittaneet noin kaksivuotisen koulutuksensa. Ensimmäistä kertaa koiria ei viedä rajakoululle, vaan kouluttaja tulee Imatralta koirien luokse Lappiin.

Lapin rajavartiostossa on myös ensimmäistä kertaa kokeilussa labradorinnoutaja. Tämä kokeilu sai alkunsa Tellervon aka ”Tellun” kouluttajan Tomi Paasimaan innostuksesta. Paasimaalla oli kokemusta labradorinnoutajista jo omasta takaa ja näin ollen ehdotti rodun kokeilua Lapin olosuhteissa. Rajalla on jo muualla Suomessa käytössä labradorinnoutajia, siispä kokeilu hyväksyttiin. Nyt nähdään sitten koulutuksen edetessä, miten nämä talviset olosuhteet ja labbis menevät yksiin. Eiköhän Tellusta hyvä rajakoira saada!

Vaalea koiranpentu istuu maassa vihreällä nurmikentällä.

Vaalea koiranpentu juoksee vihreällä nurmikentällä.

LBN Tellu (5kk) harjoittelemassa esineilmaisua. Koiran tulee osata näyttää passiivisesti 
löytämänsä kohde.

 

Tämänhetkisen kurssin koiranohjaajista yhtä lukuun ottamatta kaikki ovat ensikertalaisia. Yksi ensikertalaisista on Jäynän ohjaaja Ella Löppönen, joka on rajavartijan peruskurssin suoritettuaan työskennellyt Rajalla 3 vuoden ajan.

- Alun perin olen Imatralta, eli Raja oli ihan tuttu jo peruselämästä. Ehdin asua Saariselällä, mutta päätin, että kyllä Lappi on se juttu, kun piti keksiä ympärivuotinen työ, Löppönen pohtii.

Löppönen kertoo aamutuimaan puhelimessa kiinnostuksestaan koiriin ja kuinka suuntasi ohjaajaksi, jotta haave omasta koirasta toteutuisi. 

- Tässä on taustalla ihan yksinkertainen asia. Siviilikoiraahan on hankala ottaa työajalla. Pitkäaikaisena haaveena on ollut oma koira, joten mikä sen parempaa, kun työnantaja tarjoaa siihen tukea.

Koiranpentu vihreällä nurmikentällä ohjaajan kanssa. Ohjaajalla kädessä pallo.

Jäynä (4kk) harjoituksissa.

Löppönen kertoo, että ohjaajat auttavat toinen toisiaan ja muilta koiramiehiltä saa aina neuvoja. Ohjaajien joukossa on konkari Matti Vesterinen, jolla on ohjauksessa tällä hetkellä kaksi koiraa. Toinen koirista nyt jo ”vanha kaveri” Pörri palvelee vielä tämän kesän rajavartiolaitosta ja jää sitten eläkkeelle. Matin ja Pörrin kokemus ja apu on arvokasta ohjaajien kesken, kun uusia pentuja koulutetaan.

- Kyllä se helpottaa, kun jollakin on aikaisempi koira. Mikä parasta, kun Pörri pyörii vielä tässä, niin pystyy yhdessä treenaamaan ja käyttämään Pörriä myös avuksi, Löppönen toteaa.

Noin kaksivuotisena koirat läpikäyvät käyttöönottotarkastuksen. Siihen valmistautuessa koiralle opetetaan sosiaalisia taitoja, tottelevaisuutta, esine- ja henkilöilmaisua sekä jäljestämistä.

- Kaikki rakennetaan pala palalta. Alle puolivuotisen pennun kanssa opetellaan ihan vain elämistä, muiden koirien kanssa olemista ja perusteita, kuten esineilmaisua. Kun ikää tulee ja kurssi etenee, niin kaikki tietysti syvenee. Harjoitellaan enemmän tottelevaisuutta ja esimerkiksi jälkeä pitäisi pystyä ajamaan, Löppönen kertoo. 

Pentuja kouluttaessa aluksi ruoka toimii motivaattorina, myöhemmässä iässä usein taas lelu motivoi harjoituksissa enemmän. Onnistumisesta palkitseminen on kuitenkin erittäin yksilöllistä, sillä jollekin herkku voi olla aina kasvaessakin leikkiä parempi. 

Koiranohjaajuudessa haasteet ja onnistumiset kulkevat käsi kädessä ja Löppönen kertookin, että ohjaaminen edellyttää hyvää ongelmanratkaisutaitoa.

- Päivittäin tulee kaikkea pientä ja niitä sitten ratkotaan. Eli semmoista ongelmanratkaisua. On onnistumisia ja sitten välillä hakataan päätä seinään. Nyt viime päivinä päällimmäisenä mielessä sellainen onnistuminen harjoituksista, jossa toinen koira pystyi kiertämään Jäynän parin metrin päästä, Löppönen muistelee.

Koiranpentu vihreällä nurmikentällä. Ohjaaja pitää sitä kiinni kaulapannasta.

Kokeilua siitä, että kouluttaja tulee koirakon luokse Lappiin, on kurssin aikana pidetty hyvänä ratkaisuna. Ohjaajat ovat kokeneet kätevänä sen, että koulutusta järjestetään välillä omassa hallintoyksikössä, eikä näin ollen pentujen kanssa matkaamista tule yhtä paljon. Näillä näkymin koulutus voidaan varmasti jatkossakin järjestää hallintoyksikössä, kunhan kurssilaisia vain on tarpeeksi.

Teksti ja kuvat: Oona Korkeala

Lue lisää

Koiranpennusta työkykyiseksi rajakoiraksi | Rajamedia