Maalla Blogi Rajakoira Nalalle pallo on paras palkka

Nala tässä terve. Olen jo kasvanut isoksi koiraksi. Olen nyt yhdeksän kuukautta vanha ja painan kolmekymmentäkuusi kiloa. Äiti sanoi, että ei kohta jaksa kantaa minua sylissä, siksi se opetti minut hänen harteille niin hänen on helpompi kantaa minua. Osaan olla siellä tosi nätisti ja rauhassa. Minulla oli myös ensimmäiset juoksut, olen siis nyt teini. Hormonit välillä sekoittavat pääni, mutta se on kuulemma normaalia. Mutta nyt rupeaa jo vähän helpottamaan, kun juoksuista on jo muutama viikko. 

Oltiin äitin kanssa pari kuukautta sitten kurssilla Imatralla. Leikittiin paljon ja harjoiteltiin irroitusta. Minulla on valtavasti energiaa ja rakastan palloja. Pallo on paras palkka ikinä ja tietty äitin kehut ja herkut. Saimme kouluttajilta kurssilla hyviä neuvoja, joita olemme hyödyntäneet kotona treenatessa. Tai äiti sai neuvoja.

Kurssin jälkeen ollaan paljon leikitty ja harjoiteltu irroitusta, paikalla oloa istuen ja maaten, sivulle tuloa, luokse tuloa, hieman seuraamista ja sitten opin aivan uuden taidon; haukkumisen käskystä! Se on hauskaa. Minulla on kova ja napakka ääni. Tätä taitoa tulen tarvitsemaan tulevaisuudessa henkilönetsinnässä. 

Olemme myös ajaneet jälkiä ja äiti on laittanut minulle esineitä maahan etsittäväksi. Tykkään etsiä niitä. Nuuskuttelen menemään ja etsin hajuaistillani esineitä, pieniä ja vähän isompia, esimerkiksi hylsyjä. Kun löydän esineen menen sen eteen ja istun ja tuijotan esinettä. Sitten saan palkaksi pallon. 

Viimeiset viikot ennen lumien tuloa äiti on laittanut myös jäljelle esineitä. Ajan jälkeä, haistelen mistä se jälki menee ja kun löydän jäljeltä esineen niin kerron samalla tavalla kuin esine-etsinnässä, että tässä on esine ja taas palkaksi saan pallon tai herkkua. Esineen jälkeen jatkamme jäljenajoa ja taas kun löydän esineen kerron äitille, että tässä se nyt on. Jännää! Eikö vain? 

Nyt kun lumet tulivat niin jälkihommat jäävät nyt joksikin aikaa mutta sitten jääkin hyvin aikaa kaikille muille treeneille. Talvella on hyvä treenailla esimerkiksi tottelevaisuutta. 

Olemme käyneet myös paljon niin sanotusti “ihmisten ilmoilla”. Se on tärkeää sosiaalistamista ja ympäristöoppia. Olemme käyneet kaupungilla lenkillä ihmettelemässä maailmanmenoa. Siellä tulee vastaan ihmisiä, koiria, pyöräilijöitä ja autoja. On tärkeää osata ohittaa nämä rauhassa ja liikaa kiinnostumatta. Olenkin ollut kiltisti lenkeillä. Kävimme ennen lumien tuloa myös muutaman kerran äitin kaverin jalkapallotreenejä katsomassa ja leikkimässä ja treenaamassa tottelevaisuutta lähellä jalkapallokenttää. Koska rakastan palloja ja juoksevat ihmiset ovat myös kivoja niin äiti sanoi, että paikka oli hyvä käydä treenaamassa. Keskityinkin äitiin ja treeniin hyvin, enkä välittänyt mitä kentällä tapahtuu. Sain kymmenen pistettä ja papukaijamerkin, vai pitäisikö sanoa kymmenen herkkua ja uuden pallon.

Olemme käyneet paljon myös äitin sukulaisten ja ystävien luona. Rakastan ihmisiä ja välillä en meinaa pysyä pöksyissäni, niin olemme harjoitelleet ihmisten tervehtimistä rauhassa. Osaan jo malttaa mieleni aika hyvin ja tulen nätisti ihmisten rapsuteltavaksi vaikka välillä olisi energiaa jakaa vaikka koko kylälle. Yhdellä äitin kavereista on hevonen, jonka kanssa olemme käyneet myös rekiretkillä. Osaan olla rauhassa hevosten seurassa ja kuljen nätisti reen vieressä lenkillä.

Viimeksi kun olin äitin kanssa töissä harjoittelimme myös häiriön alla olemista niin, että äitin työkaveri treenasi hänen koiransa kanssa tottelevaisuutta kun me äitin kanssa leikimme. Alkuun toinen koira ja hänen ohjaaja olivat vähän kauempana ja sitten tulivat pikkuhiljaa lähemmäs. En minä siitä toisesta koirasta oikeastaan välittänyt kun äitin kanssa oli niin kiva leikkiä. Siitä ne menivät parin metrin päästä ja me vain jatkoimme leikkiä. 

Mutta nyt minun pitää mennä nukkumaan, huomenna on aikainen töihin lähtö. Ehkä me töissä taas treenaamme tätä mitä viimeksikin. 

Hau Hau!