Hyppää sisältöön

Merellä Oman toimintakyvyn ylläpito ympäristövahinkojen torjunnan aikana

Kun torjumme ympäristövahinkoja, suojaamme myös oman henkilöstön toimintakykyä määrätietoisesti. Osa ympäristövahinkojen torjuntatehtävistä voi olla pitkäkestoisiakin ja tätä on Uiskolla harjoiteltu.
10.10.2025 12.15
Vartiolaiva Uisko seilaamassa Saaristomerellä

Rajavartiolaitoksen tehtäviin kuuluu ympäristövahinkojen torjunta merialueilla. Torjuntavalmiutta ylläpidetään muun muassa merivartiostojen ulkovartiolaivoilla, joilla toiminta keskittyy merellisten öljypäästöjen rajoittamiseen sekä öljyn keräämiseen merestä.

Riippumatta päästön määrästä tai laadusta, öljypäästöjen torjuminen vie oman aikansa ja saattaa altistaa mahdollisesti sen parissa työskentelevät merivartijat myrkyllisille kaasuille ja öljyroiskeille. Siksi osana torjuntavalmiutta tulee myös huolehtia oman toimintakyvyn ylläpidosta tehtävän suorittamiseksi.

Vartiolaiva Uiskon miehistö harjoitteli oman toiminnan suojaamista ja ylläpitoa pitkäkestoisen öljyntorjuntatehtävän aikana. Harjoituksen teemana oli suojavarusteiden oikeaoppinen käyttö – miten tunnistaa niiden suojausominaisuudet, kuinka ne puetaan ja riisutaan käytön jälkeen, sekä ymmärrys niiden suojauskeston väliaikaisuudesta. Toisena teemana harjoiteltiin laivan osastoimista periaatteella likainen/puhdas välttääksemme koko aluksen kontaminoitumisen ja täten koko miehistön altistamisen haitallisille yhdisteille.

Vartiolaiva Uiskon miehistöä öljyntorjuntaharjoituksessa
 

Likainen, harmaa ja puhdas

Osastoiminen toimii pääpiirteittäin siten, että koko aluksen kansi oletetaan likaiseksi alueeksi, missä liikkumista rajoitetaan ja työskentely tapahtuu ainoastaan suojavarusteissa. Suojavarusteet puetaan päälle sisällä eli puhtaassa tilassa. Liikkuminen likaisesta tilasta puhtaaseen tapahtuu ainoastaan yhtä reittiä missä ensiksi huuhtoudutaan varusteet päällä ulkosuihkussa, jonka jälkeen riisuudutaan ”harmaalla” alueella siten, että minimoidaan kosketus likaisiin poisheitettäviin suojavarusteisiin. Osa varusteista joudutaan kuitenkin tässä tilassa pesemään huolellisesti uusiokäyttöä varten.

Roiskeet eli fyysinen lika ei ole ainoa myrkky mitä pyritään pitämään poissa laivan sisältä. Öljy kaasuuntuu helposti aurinkoisissa olosuhteissa ja sen takia ilmakin voi olla myrkyllistä öljypäästön läheisyydessä. Laivan sisäilman pitämiseksi puhtaana voidaan sisätiloihin luoda ylipaine sulkemalla kaikki muut ilmanvaihtokanavat paitsi koneellinen ilmanvaihto, jonka sisääntuloilmaa pystytään itse puhdistamaan suodattimilla.

Edellä mainituin toimenpitein ja työntekijöitä rotatoimalla vartiolaiva pystyy toteuttamaan merellistä torjuntatehtävää päästöalueella pitkäkestoisesti vaarantamatta miehistönsä terveyttä.