Hyppää sisältöön
Rajamedia - logo
Ajankohtaisia ja taustoittavia juttuja - Rajavartiolaitos 2021

Merellä Merikarhun turkki kestää vettä

Vuoden 2020 ensimmäisellä saapumiserällä aloitettu Rannikkoprikaatin merivartiolinja on monipuolinen kokonaisuus, joka kouluttaa varusmiehiä Rajavartiolaitoksen reserviin. Sen kohokohtiin lukeutuu linjan kaksipäiväinen tutkinto, joka huipentuu karhunpäätunnusten luovuttamiseen.
30.9.2021 14.36
Varusmiehet kävelevät jonossa kalliolla kohti maastokuvioista venettä.

Aamu ei ole vielä edes valjennut Upinniemessä, kun ensimmäinen ja toinen merivartiojoukkue heräävät merikomppaniassa. He valmistautuvat koulutuksensa kohokohtaa, tutkintoa, varten. Taisteluvarustus on pakattu, ja joukko siirtyy puhteessa veneille.

Merivartiolinjan tutkinto on sekä fyysisesti että henkisesti vaativa, noin puolentoista vuorokauden harjoitus, joka mittaa koulutuksen aikana kerrytettyä osaamista. Linjan varusmiehet marssivat harjoituksen saaristossa. Rankasta rupeamasta on luvassa odotettu palkinto: Rajavartiolaitoksen karhunpäätunnus.

Merivartiokoulutus on vuoden 2020 alussa ensimmäisen kerran varusmieskoulutuksessa tarjottu linja. Suomenlahden merivartioston edustaja, kapteeniluutnantti Tommi Salopelto muistuttaa, että Rannikkoprikaati ja Uudenmaan prikaati ovat aiemminkin tuottaneet merivartioston reservin.

– Se mikä tässä on nyt uutta, on ihan oma merivartiokoulutushaara, Salopelto huomauttaa.

Rajavartiolaitos itse kouluttaa tiedustelijoita Onttolassa ja Ivalossa sekä erikoisrajajääkäreitä Immolassa. Merivartiostoihin on jo pitkään koulutettu joukot Merivoimissa, mikä on Salopellon mukaan tarkoituksenmukaista. Vuonna 2020 aloitetulla merivartiolinjalla kyetään entistä paremmin kouluttamaan Rajavartiolaitoksen reserviin sijoitettaville merivartioinnin erityispiirteitä heti varusmiespalveluksesta alkaen.

– Näin huomioidaan molempien organisaatioiden tarpeet poikkeusoloissa, Salopelto perustelee.

Rastilta rastille taiten

Tutkinnon suoritus tapahtuu ryhmissä, joissa on noin kuusi taistelijaa. Ryhmänjohtajana toimii joko upseerikokelas tai alikersantti, minkä lisäksi ryhmästä riippuen tykkimiehiä on viitisen kappaletta. Vaikka kyseessä on koko linjan yhteinen hanke, tiimit kisaavat keskenään tutkinnon suoritteissa. Ryhmät aloittavat koettelemuksensa saaristomarssilla.

Kun ryhmät ovat jalkautuneet veneistä Ramsöön, jutun juoni selviää. Joka ryhmä saa keskusrastilta yhden rastin, johon se suuntaa. Rastilla on suoritettava jokin tehtävä, minkä jälkeen on palattava keskusrastille uutta rastia noutamaan. Kuulostaa siltä, että suoritus sujuisi kuin vettä vain – kunnes muistaa olevansa saaristossa. Useat rastit eivät nimittäin ole Ramsöllä vaan naapurisaarilla, joihin on uitava.

Rasteja on iso liuta, koska on testattava monia linjan kannalta olennaisia taitoja: suunnistus, jossa kartta tulee piirtää itse, tekstin muistaminen, tähystysalaluonnoksen laadinta ja tähystyspaikan perustaminen, rannikon sanomaverkkoon liittyminen, ilmatorjuntakonekiväärin kasaaminen, kiinniotto, viesti-tulenjohto, tulikoe, tunnistus-merivalvontamatematiikka sekä meriviestin lähetys. 

Tutkintoon osallistuvat uivat saarien väliä auringon noustessa. Taustalla puita, kallioita ja merta.

Kohti merta ja sen yli

Parin rastin jälkeen alkaa saaristomarssiosuuden henkinen vaativuus vesistöjen ohella käydä ilmi. Kävellessä voi helposti kyllästyä, kun matkaa kertyy mutta samalla alkaa jo tunnistaa Ramsön paikkoja ja maastonkohtia, joita ohittaa viidettä kertaa. Ei tunne etenevänsä yhtikäs mihinkään. Pahimmassa tapauksessa kuivuvan hien ja uinnin yhdistelmä saa kovimmankin tekijän palelemaan pahemman kerran.

Myös kiinniottorastille mennessä ylitetään Itämerta. Vetisen työn takana on varsin toiminnallinen rasti, jolla ryhmän on etsittävä alueella havaittu henkilö ja otettava tämä kiinni. Ryhmä etenee avorivissä alueen perin pohjin skannaten. Lopulta vastaan tulee haalareihin pukenut korsto, joka ei suostu yhteistyöhön. Tykkimiehet ohjaavat hänet osaavasti maahan, laittavat nippusiteisiin ja tutkivat vaarallisten esineiden varalta – sujuu kuin oppikirjassa. Mallisuorituksesta onkin hyvä lähteä suuntamaan takaisin, veden yli tietenkin.

”Aamu-uinti”

Pitkä päivä alkaa olla takana, ja ennen kuin se kääntyy iltaan ja vieläkin pidempään yöhön, joukko ehtii huoltaa itseään ennen poistumista Ramsöstä. Vaikka ilmassa leijailee kisaväsymystä, harjoituksessa ryhmänjohtajana toimiva upseerikokelas Lenna Honkasalo kertoo fiilisten olevan mahtavat.

– Olemme päässeet ryhmän kanssa tekemään erinäköisiä suoritteita, ja ryhmän kiinteys on kasvanut, ja olemme menneet hyvällä sykkeellä eteenpäin, Honkasalo luonnehtii.

Honkasalo paljastaa tykkimiehistä huomaavan, että he suorittavat jotakin ennenkokematonta. Hän myös odottaa innolla, mitä tuleman pitää; toiveena on jotakin vielä ”aamuisempaa”, jotta tykkimiehet pääsisivät kokemaan, miltä tuntuu viedä itsensä vieminen rajoille.

Ei kestä kauaa, kun upseerikokelas Honkasalon toive ”aamuisemmasta” ohjelmasta käy toteen. Jotenkuten kylläiselle joukolle nimittäin annetaan seuraava homma: heidän on noudettava ohjeet merestä noin 15 metrin päässä rannasta olevalta hahmolta. Varustuksena toimii tottakai taisteluvarustus. Ei auta kuin uida!

Valoa tunnelin päässä

Matka ampumaradalle on varsin lyhyt mutta tuntuu sitäkin pidemmältä märissä vaatteissa. Siellä hieman ennen puoltayötä ryhmät suorittavat haastavat ammunnat: Joka ryhmä on saanut kymmenen patruunaa, jotka saa jakaa ryhmän kesken siten kuin sielu sietää. Ammutaan maaten, ja tauluja on kuusi. Ne kääntyvät ampujille samalla hetkellä, kun ammunnan johtaja ilmoittaa numerolla, mihin tauluun on lauottava. Lopulta suurin osa kudeista menee pimeässä väsyneiltä ampujilta aivan ohi tauluista.

Ammunnan jälkeen päivä ei suinkaan ole pulkassa, vaikka vuorokausi onkin. Seuraa nimittäin marssi Haukipäähän. Siellä on jälleen uusi tehtävä, jossa on suunnistettava Haukipäässä annetulle rastille säkkipimeässä – ja samalla kannettava hiekkasäkkiä mukanaan koko matkan. 
Kun unten maille taivasalle pääsee vihdoin noin neljältä, herätys seuraa lähes samalla silmäyksellä – kolmen tunnin kuluttua. Taistelijat pomppaavat ylös makuupusseistaan salamana, eikä kovin montaa minuuttia ehdi kulua ennen kuin he aloittavat matkansa kohti rantaa. 

– Joudummeko taas uimaan? huolestunut supina kuuluu.

Onneksi luvassa on vain venekyyti Porkkalan merivartioasemalle. Vielä asemallakin on vaikea kuvitella, että suoritus olisi lopussa, ja joukossa hälistäänkin siitä, että seuraavaksi luvassa on marssi takaisin Rannikkoprikaatiin.

Voi vain kuvitella, miten hyvältä karhunpäätunnuksen pitely kädessä tuntuu tällaisen rupeaman jälkeen.

Suomenlahden merivartioston komentaja, kommodori Risto Jääskeläinen ojensi karhunpäätunnukset tutkinnon suorittajille Porkkalan merivartioasemalla.

Suomenlahden merivartioston komentaja, kommodori Risto Jääskeläinen ojensi karhunpäätunnukset tutkinnon suorittajille Porkkalan merivartioasemalla.

 

Teksti: Antti Kivi

Kuvat: Nuutti Liukko

Artikkeli on julkaistu alun perin Ruotuväki-lehdessä.