Merellä Luksusristeilijän rajatarkastus
Länsi-Suomen merivartioston toiminta-alueella toimii useampi telakka. Alusten luovutus saa usein palstatilaa medioissa, meille se usein tarkoittaa työntäyteisiä tunteja tai päiviä.
Rajatarkastuksen sujuvuuden varmistamiseksi rajatarkastus suoritettiin aluksella. Rajatarkastustehtävään lähti seitsemän merivartijaa Länsi-Suomen merivartioston Turun rikostorjuntayksikön valvontaryhmästä.
Yhteistyössä matkustaja-aluksen henkilökunnan kanssa alukselle järjestettiin viisi rajatarkastuspistettä sekä jonotusjärjestelmä. Rajatarkastuksia suoritettiin kahtena päivänä. Aikaa noin 2000 henkilön tarkastuksiin kului yhteensä noin kymmenen tuntia. Yhteistyö aluksen henkilökunnan kanssa sujui hienosti. Kaikilla tarkastettavilla oli matkustusasiakirjat kunnossa ja etäyhteydet toimivat luotettavasti.
Valmistunut alus oli erittäin suuri matkustaja-alus, jonka on tarkoitus risteillä Miamista Karibian alueella. Alukseen mahtuu yhteensä yli 7000 henkilöä, joista matkustajapaikkoja on yli 5000. Useiden ravintoloiden ja kylpylän lisäksi alukselta löytyy muun muassa vesipuisto ja vuoristorata.
Rajatarkastuksen ohessa meilläkin oli mahdollisuus saada pieni maistiainen tulevia matkustajia odottavasta kokemuksesta. Upea laiva, useamman merivartijan nähtiinkin täyttävän lottokuponkia seuraavina päivinä.