Blogi Isona minusta tulee rajakoira!

Nimeni on Nala. Olen juuri 15 viikkoa täyttänyt saksanpaimenkoiralapsi. Synnyin Kempeleessä Kennel Graukieferissä. Meitä tyttöpentuja oli kolme ja poikia kaksi. Vietin ensimmäiset seitsemän viikkoa lapsuudestani kasvattajan luona äitini ja sisarusteni kanssa, kunnes minut haettiin uuteen kotiin. Minut ja yksi siskoistani haettiin rajavartiolaitokselle töihin. Meistä tulee rajakoiria. Jännittävää! Toki meidän pitää ensin harjoitella paljon kaikenlaisia taitoja ennen kuin pääsemme oikeisiin työtehtäviin.

Minun ohjaajani, miksi hän itseään kutsuu, on Sofia. Asun hänen luonaan. Itse kutsun häntä äidiksi, herkkupankiksi, leikkikaveriksi ja mentoriksi. Olipa hieno ja vaikea sana pienelle koiralle. Joka tapauksessa meistä on tullut parhaat ystävät. Olemme tässä muutaman viikon aikana tutustuneet toisiimme. Olemme leikkineet, käyneet metsässä, tutustumassa uusiin paikkoihin ja käyneet järvessä uimassa. Ennen kaikkea olemme viettäneet aikaa yhdessä.

Olen oppinut kaikenlaista, muun muassa istumista, luokse tuloa, malttia ja rauhoittumista, yksinoloa, jäljestämisen alkeita ja kaikkea muuta kivaa. Saan aina herkkuja, kun teen oikein. Minulla onkin pohjaton vatsa. Tykkään jahdata muun muassa palloja ja lempileluni ovatkin erilaiset pallot. Viime aikoina olemme harjoitelleet lelun irroitusta. Tykkään siitä leikistä, koska kun päästän irti lelusta, saan aina toisen lelun ja yleensä se lähtee hurjaa vauhtia. Käyn pyydystämässä pallon ja kun tuon sen taas äidille ja päästän irti, saan taas uuden pallon ja fiuuu se lentää milloin mihinkin suuntaan ja taas minä jahtaan sitä. Joskus saan myös herkkuja ja rapsutuksia, kun tuon äidille pallon. Hän kehuu minua paljon, tykkään siitä.

Minulla on isoveli. Hänen nimensä on Uti. Uti on suomenlapinkoira ja hän asuu myös äidin luona. Ja arvatkaapa mitä! Painan jo melkein saman verran kuin se karvaturri, eli 18 kiloa. Me nujutaan Utin kanssa välillä. Mitä nyt kerkeän äidin kanssa leikkimiseltä ja nukkumiselta. Tarvitsen vielä aika paljon unta. Kiva kun on kuitenkin koirakaveri olemassa, tykkään siitä.
Äiti sanoo, että olen kuin duracell-pupu, josta loppuu välillä patterit, mutta kun lataan niitä hetken, olen taas tosi virkeä. Pupu myös kuulemma kuvastaa minua paljon; loikin menemään ja minulla on hirvittävän isot korvat. Vaikka minulla on energiaa, niin olen aika hyvä rauhoittumaan, vaikka itse sanonkin ja rakastan masurapsutuksia. <3 

Nämä muutamat viikot ovat olleet tosi jännittäviä ja kivoja. En malta odottaa, mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan. Tulen taas tänne teille kertomaan lisää kuulumisia. Nyt pitää mennä, äiti kutsuu.

Ps. Minulla on huomenna ensimmäinen työpäivä äidin kanssa Lieksassa. Täältä tullaan maailma! Hau!
-Nala