Haitallisten aineiden päästö Hangossa

Esiselvityksessä mereen päässeen aineen alkuperää ja tarkkaa määrää ei ole saatu vahvistettua, eikä asia johtanut rikostutkintaan. Päästön aiheuttajaksi epäiltiin suomalaisen öljy-yhtiön käyttämän varustamon alusta, mutta esiselvityksen perusteella kyseinen alus ei ole ollut päästön aiheuttaja. Esiselvityksessä ei voitu poissulkea sitä mahdollisuutta, että päästö voi olla peräisin venäläistä satamaa käyttävästä aluksesta.
Esiselvityksessä pyydettiin lausunto Suomen Ympäristökeskukselta aineen koostumuksesta sekä haittavaikutuksista. Suomen Ympäristökeskuksen lausunnon mukaan näytteistä ei löydetty ympäristölle tai ihmisterveydelle haitallisia aineita. Päästö koostui luontaisista rasvoista ja öljyistä, joita esimerkiksi Suomenlahdella kuljetetaan runsaasti teollisuuden eri tarpeisiin.
Liikenne- ja viestintävirasto TRAFICOMin kanssa tehtiin tiivistä yhteistyötä mahdollisen päästäjän selvittämiseksi. Suomessa alukset pesevät tankit yleensä satamissa, jolloin tankin pesulle merellä ei ole tarvetta tai mereen pääsevän aineen määrä on vähäinen, jos tankki päätetään pestä. Huomionarvoista tapauksessa on myös Hangon päästön yhteydessä vallinneet olosuhteet, jotka johtivat siihen, että päästö havaittiin kiinteinä kokkareina. Meren ollessa jääpeitteessä, vastaavanlainen päästö jää sen alle. Lämpimämmissä olosuhteissa vastaava päästö on nestemäisessä muodossa, jolloin sen havaitseminen on erittäin vaikeaa, jopa mahdotonta.
Kirjoittaja on Länsi-Suomen merivartioston rikostorjuntayksikön tutkinnanjohtaja