Maalla Ensiaskeleita matkalla rajavartijaksi

Tammikuussa palatessani Immolan kankaalle oli edellisestä opiskelurupeamasta kulunut jo vajaa kymmenen vuotta. Paikka ja koulutuksen tarjoaja Rajavartiolaitos olivat itselleni kohtuullisen tuttuja entuudestaan, joten suurempaa jännitystä en itsessäni havainnut. Monelle kanssaopiskelijalle muutos siviilielämästä takaisin sotilasorganisaatioon saattoi olla suurempi loikka.

Ensimmäiset päivät ja viikot kuluivat pääasiassa oppitunneilla, talon tavoille opetellessa ja opiskelijakavereihin tutustuessa. Suuri määrä luokassa istumista alkoi toisinaan hieman puuduttaa itse kutakin, mutta ylitsepääsemätöntä estettä siitä ei muodostunut oppiaineiden itsessään ollessa mielenkiintoisia.

Koulupäivät ovat pääasiassa klo 8 -16 ja lopun ajan vuorokaudesta voi käyttää parhaaksi katsomallaan tavalla. Majoitus opiskelijoille hoituu järjestävän organisaation puolesta, toisin sanoen opiskelijoilla on omat tai soluhuoneet ja ruokalan väki pitää huolen, ettei nälkää pääse näkemään. Lähialueen asukkina vietän yöni pääasiassa kotona. Opiskelijoita peruskurssilla on ympäri Suomea, joten kaikille tällainen ei ole mahdollista. Oman osastoni hyvää ryhmähenkeä kuvastaa varmasti hyvin se, että aika usein jään koululle, koska täällä nyt vain viihtyy niin hyvin.

Omatoimiliikuntaan puitteet ovat erinomaiset, talvella ladut löytyvät läheltä, kesällä lenkkipoluista ei ole pulaa. Liikuntahalli kuntosaleineen ja uimahalleineen on myös opiskelijoiden käytössä iltaisin.

Opintoihin kuuluu myös hiihtämistä

Luonnollisesti koronapandemia on tuonut opiskeluun omia haasteitaan. Peruskurssi on jaettu kolmeen osastoon ja muihin kuin oman osaston opiskelijoihin tutustuminen on tähän mennessä ollut haastavaa koronarajoituksista johtuen. Tällä on omia hyviä ja huonoja puolia. Koko kurssin ryhmäytymiseen osastointi saattaa vaikuttaa negatiivisesti, toisaalta omassa osastossa saattaa herätä ryhmähenkeä parantavaa kilpailuhenkeä toisia osastoja kohtaan.

Tällaisesta leikkimielisestä kilpailusta hyvä esimerkki on, kun koitetaan löytää ajoneuvotutkinnassa kielletyt esineet nopeimmin tai ajoharjoitteluradalla kiertää rata muita nopeammin. Kaiken kaikkiaan on oltava järjestelyihin tyytyväinen, kun sillä on pystytty mahdollistamaan lähiopetuksen jatkuminen.

Kurssin alkuaikoja miettiessäni voin todeta tämän olevan ”pirun siistiä”. Tosin tuttavaani lainaten: ”Varmaan helpompi asennoitua asioihin, kun ei ole enää yhtä vihreä kuin sotilaskaapin ovi.”. Toisin sanoen osasin hieman odottaa, mitä tuleman pitää ja välillä taas nuorempien kurssikavereiden pohdiskelut ovat saattaneet hymyilyttää. 

Tähän asti parhaimpina asioina olen pitänyt opintojen käytännönläheisyyttä ja johdonmukaisuutta. Ensiksi opiskellaan, miksi jotain tehdään ja tämän jälkeen, miten se käytännössä tehdään. Edellistä lausetta hieman avatakseni esimerkiksi lakiopinnot on ollut suuressa roolissa kurssin alun opinnoissa. Tähän on täysin relevantti syy, lähes kaikki tekeminen perustuu lakiin, joten ennen kuin pääsee voimankäyttöopinnoissa painimaan ja ampumaan, täytyy tietää perusteet, miksi jotain temppuja tehdään. Sama pätee rajojen vartioinnin opintoihin tai rajatarkastusopintoihin. 

Myös oman osasto tekee koulunkäynnistä mielekästä. Paljon eri taustoista tulevia ihmisiä, jotka ovat hitsautuneet yllättävän hyvin yhteen. Aina löytyy apua, jos sitä tarvitsee ja usein tullaan kysymään ennen kuin on tajunnut edes tarvitsevansa apua.

Voimankäyttöä harjoitellaan kurssilla vasta sen jälkeen, kun on perehdytty kunnolla lainsäädäntöön.

Kurssin jatkoa ajatellen odotan kovasti perusasioiden viemistä soveltavampaan suuntaan ja tilanteita, joissa pääsee itse pähkäilemään käytettävää toimintatapaa. 

 

Kirjoittaja on Rajavartijan peruskurssi 30:n opiskelija