Hyppää sisältöön

Maalla Sukupolvia yhdistävä perinne – Jukajärvellä marssittiin iloisissa tunnelmissa

Mannerheim-ristin ritari Leo Kojo viitoitti reitin Jukajärveltä Immolaan vuonna 1952. Perinne on kantanut sukupolvelta toiselle ja tänä vuonna marssittiin Jukajärven 70-vuotisjuhlamarssilla 2. - 3.9.2022. Osallistujia tapahtumassa oli yhteensä lähes 1000 ja innokkaimmat marssivat täyden matkan molempina päivinä.
8.9.2022 13.19
Kolme ihmistä kävelee metsäpolulla peräkkäin. Maasto on vihreää ja kesäistä. Kuvassa kylttejä, joissa lukee Jukis.

Tunnelma oli iloinen jo heti aamusta. Teltassakin oli nukuttanut hyvin.

Tapahtumassa oli nimittäin mahdollisuus nukkua teltassa ennen täyspitkää marssia.

Yöpyjien joukossa oli muun muassa entisiä Immolan varusmiehiä, mutta myös henkilöitä, joille paikka ja marssi olivat aivan uusia. 

Sää viikonloppuna oli syksyinen. Välillä satoi vähän vettä, mutta ajoittain myös aurinko paistoi.

Marssille osallistujien joukossa oli vanhoja konkareita, joista vanhimmat osallistujat olivat noin 80-vuotiaita Raja- ja merivartiokoulun entisiä kouluttajia, kuten ampumahiihdon moninkertainen maailmanmestari Juhani Suutarinen. Joukkoon mahtui myös entisiä Immolan varusmiehiä ja entistä henkilökuntaa. Myös ensikertalaisia oli löytänyt marssille.

Marssin vanhin osallistuja, entinen Rajavartiolaitoksen lentäjä Heikki Kiiha, kulki marssireitin helikopterin kyydissä ja teki näin myös nopeimman ajan marssireitillä. 

Helikopteri laskeutuneena. Sen vieressä seisoo neljä henkilöä jotka keskustelevat. Taustalla puita ja peltinen rakennus.

Entinen Rajavartiolaitoksen lentäjä Heikki Kiiha, kulki marssireitin helikopterin kyydissä.

Suurin osa oli tullut tapahtumaan kaverin kanssa, mutta osa suoritti koitoksen yksin. Lisäksi vanhoja varusmiehiä oli tullut marssille isoilla porukoilla. He ottivat jälleen näkemisestä kaiken irti ja olivat varanneet saunoja marssin jälkeiselle kokoontumiselle. Kansainvälisiäkin osallistujia oli löytänyt marssille, muun muassa Isosta-Britanniasta. 

Hyvä huolto siivitti marssijat iloisina maaliin

Marssitapahtumassa on mahdollisuus valita kahdesta eri reittivaihtoehdosta: täyspitkä 46 km tai puolimatka 22 km. 

Lisäksi rauhallisemmin eteneville oli mahdollisuus kiertää 7,5 kilometrin historiakävelykierros Immolan lentokentän tuntumassa, jonka varrella oli etenkin sotahistoriallisia kohteita sekä Tuntemattoman sotilaan kuvauspaikkoja. Vaihtoehtona oli myös tunnelmallinen, 3 kilometrin Niemilammen kävelykierros, jossa pystyi seuraamaan marssin maaliintuloa, paistamaan nuotioeväitä ja muistella menneitä aikoja. 

Osalle riitti aikatavoitteeksi ”illaksi kotiin”, osalla taas oli kovemmat tavoitteet esimerkiksi marssia alle neljään tai viiteen tuntiin.

Kolme henkilöä juoksee metsätiellä urheiluvarusteissa. Kuva otettu takaapäin.

Aikatavoitteet vaihtelivat osallistujilla.

Neljä henkilöä vierekkäin metsässä. He pitävät käsissään kylttiä, jossa lukee rajasotilaskoti. Takana iso teltta, jossa pöytä täynnä elintarvikkeita.

Huolto toimi hyvin. 

Marssijoiden huollosta vastasi kolme huoltopistettä sekä yksi epävirallinen huoltopiste. Lisäksi sotilaskodin myyntiauto odotti puolimatkassa nälkäisiä marssijoita. 

Huoltopisteillä oli iloisia tapaamisia erityisesti EVP-henkilöstön kesken, jotka näkivät toisiaan vuosienkin jälkeen. 

Kärkijoukoille riitti vain nopea pysähdys huoltopisteillä tai ei pysähdystä ollenkaan.

Viimeisellä huoltopisteellä noin 12 km ennen maalia vettä alkoi kulumaan jo enemmän, sekä magnesiumia ja suolaa EA-henkilökunnalta.

Maalin lähestyessä osalla kävely jo vähän ontuvaa. Kuitenkin maaliin saavuttiin yleisesti ottaen hyvällä tuulella ja kaikki kannustivat toisiaan.

Maalissa oli vielä tarjolla makkaraa ja lihasoppaa sekä sotilaskodin palvelut.

Kaiken kaikkiaan tapahtumasta tuli paikan päällä positiivista palautetta. Mukana olleille jäi hyvä mieli ja olipa osa valmis tulemaan jo heti ensi vuonna uudestaan!

Syksyinen metsä, jossa puiden välissä maalikyltti. Sen alla joukko ihmisiä.

Maaliin saavuttiin yleisesti ottaen hyvällä tuulella ja toisia kannustaen.

Kolme ihmistä kävelee metsässä. Vieressä Rajavartiolaitoksen valkoinen banneri.

Tapahtumassa oli iloinen tunnelma.

 

Ihmiset kulkevat reput selässä pellon läpi vievällä leveällä polulla.

Viisi henkilöä kulkee polulla rinteessä, taustalla puita ja vesistö.

Iäkkäät osallistujat kävelevät jonossa puisella sillalla.

Kome osallistujaa reppuinen asioi sotilaskodin autolla, jossa on kioskimainen luukku.