Maalla Kovaa kuntoa, hyvää henkeä ja tehtävä kirkkaana mielessä
Ivalon Rajajääkärikomppanian varusmiehet, rajajääkärit, osallistuivat kevätkauden viimeiseen harjoitukseen Kuhmon Vuosangassa toukokuussa. Loppusota on Rajajääkärikomppanian tärkein harjoitus.
Harjoituksen tavoitteena on luoda realistinen kuva siitä, millä tasolla varusmiesten koulutus on. Siinä testataan kaikkia koulutuksessa opittuja taitoja samassa kokonaisuudessa ja arvioidaan, kykeneekö joukko suorittamaan tehtävän, johon se on koulutettu ja suunniteltu.
Toiminnan ja koulutuksen tehokkuus näyttäytyivät jo heti harjoituksen puolen välin tilannekuvassa: Kärkiryhmä oli yli 12 tuntia määritettyä aikataulua edellä. Tiedusteltava kohde oli löytynyt heti, se oli maalitettu onnistuneesti, viesti oli kulkenut radiolla moitteettomasti ja kohde oli tuhottu.
”Sillä, joka tietää, ei ole tarvetta puhua. Se joka puhuu, ei tiedä.”
Siirtymällä ainoat äänet olivat saappaan irtoaminen kosteasta mättäästä ja käen kukkuminen kelon oksalta suon laidalla. Aika ajoin rajajääkärien ryhmän johtaja kääntyi ja viittoi ohjeita tyynesti kohti kulkueen häntäpäätä. Kenellekään ei ollut epäselvää, miten toimia.
”Rinkat lentelivät helposti poroaidan ylitse ja tukikeppi antoi tasapainoa leveämpien ojien ylityksessä.”
Kulkeminen ei suinkaan ollut loputonta suolla tarpomista. Jo aiemmin ryhmä oli määrittänyt reittinsä väistämään hankalimmat vesialueet ja ruuhkaisimmat tiet. Kaikkia esteitä ei kuitenkaan voi kiertää ja reitti toi tullessaan erilaisia haasteita, joihin vastaus löytyi hetken arviolla. Rinkat lentelivät helposti poroaidan ylitse ja tukikeppi antoi tasapainoa leveämpien ojien ylityksessä. Tiet suojattiin molempiin suuntiin rutiininomaisesti.
Siirtymätahti oli nopeaa. Ryhmä noudatti 50+10 -suunnitelmaa, jossa 50 minuutin kävelyn jälkeen pidetään 10 minuutin tauko. Tauoilla jokainen vaihtoi sukat ja joi vettä. Tauon lopuksi ryhmä piti lyhyen tilannekatsauksen siitä, missä oltiin, minne oli tarkoitus päästä ja kuinka pitkä matka oli jäljellä.
Ryhmä pysähtyi luhtasuolle pitämään taukoa ja pohtimaan, uisiko vai rakentaisiko sillan edessä avautuvan vesistön yli. Rupikonnan tarkastellessa tilannetta heinäkiepistään osallistuivat upseerikokelas Iikka ja kersantti Aatos lyhyeen haastatteluun rajajääkärien koulutuksen luonteesta.
Elämän onnellisimpia hetkiä ja unohtumattomat muistot
Vaikka Iikka ja Aatos olivat saapuneet rajajääkärikoulutukseen varusmiehiksi eri lähtökohdista, yhdisti Ivalon rajajääkärikoulutus heidän ajatuksensa ja vastauksensa yhdeksi. Rankka koulutus oli testannut heidän jaksamistaan niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Jokaiselta harjoitukselta oli muodostunut haastavuuden vastapainoksi hyviä ja unohtumattomia muistoja.
”Siinä meinasi jäädä sopat syömättä, kun oli koko päivän hiihtänyt eikä pora muodostanut liekkiä kolmen tunnin yrityksen jälkeen.”
Iikan ja Aatoksen mielestä selviytymisharjoitus oli ylivoimaisesti koettelevin kokemus. Viikon mittainen harjoitus arktisissa olosuhteissa testasi henkisesti, kun lohikeittoa pääsi valmistamaan vasta, kun oli saanut nuotion syttymään tuliporalla.
– Siinä meinasi jäädä sopat syömättä, kun oli koko päivän hiihtänyt eikä pora muodostanut liekkiä kolmen tunnin yrityksen jälkeen, Iikka muisteli. Tämän kaiken palkitsi se onnen tunne, kun liekki viimein syttyi. Iikka kuvailee tätä jopa yhdeksi elämänsä onnellisimmista hetkistä.
Rohkeutta ja varmuutta siviiliinkin
Haastatellut Aatos ja Iikka olivat samaa mieltä kunnon merkityksestä palveluksessa: hyvä kunto on kaiken perusta. Tämä ei tarkoita, etteikö alussa huonompikuntoinen voisi menestyä koulutuksessa, kunhan on motivaatiota ja päättäväisyyttä kehittää kuntoa palveluksen aikana.
”Kaikki tarvittavat tiedot ja taidot käydään läpi osana koulutusta.”
Sekä Aatos että Iikka olivat harrastaneet metsästystä ja eräilyä ennen rajajääkärinä palvelemista. Molemmista harrastuksista on ollut koulutuksessa hyötyä. Aatos kuitenkin tokaisee, ettei niistäkään tarvitse olla kokemusta. Kaikki tarvittavat tiedot ja taidot käydään läpi osana koulutusta. Molemmilla varusmiehillä on luottamus suoriutumiseensa omassa erikoistehtävässään. Kuitenkin he pysyivät tilanteessa nöyrinä. Iikka muistuttaa, etteivät he ole täydellisiä, mutta taidokkaampia koko ajan.
Ivalon rajajääkärikoulutuksessa korostuu merkittävästi luonnossa liikkuminen sekä erä- ja selviytymistaidot. Nämä antavat aavoissa Lapin maastoissa suuren etulyöntiaseman kriisiaikana, minkä lisäksi ne tuovat varmuutta myös arkeen siviilissä. Aatos totesi koulutuksen lisänneen hänen rohkeuttaan ja itsevarmuuttaan, mistä on varmasti hyötyä palveluksen jälkeenkin.
”Ystävät ovat merkittävintä, mitä palvelus on minulle antanut.”
Kummankaan rajajääkärin vastauksista ei jäänyt epäselväksi varusmiespalveluksen paras puoli. Haastateltavien puheet korostivat jatkuvasti palvelustovereita ja vuoden aikana muodostuneita ystäviä. Haastavimmissa ja koettelevimmissa harjoituksissa he antavat tukea ja lisäävät jaksamista. Parhaissa palveluksen hetkissä ystävät ovat aina osallisena.
– Ystävät ovat merkittävintä, mitä palvelus on minulle antanut. Nämä tulevat olemaan tärkeitä palveluksen jälkeenkin, Iikka totesi. Haastattelun päätyttyä rajajääkärit heittivät rinkkojaan jo selkään. Ryhmä oli päättänyt ylittää vesistön puolen kilometrin päässä olevan tiesillan avulla. Tämä tuntui olevan oikea vaihtoehto.
Päivän matkan lähestyessä loppuaan, alkoivat rajajääkärit hieman rentoutua. Varusmiehet ryhtyivät kertomaan vitsejä, muistelemaan menneitä harjoituksia ja pohtimaan jopa senhetkistä rinkka-TJ:tä.
Päivän uurastus päättyi Mäntykankaalle joenmutkaan, josta matka seuraavan päivän tavoitepisteelle oli sopivan lyhyt. Ryhmä jakautui välittömästi eri osastoihin toteuttamaan tuttuja toimenpiteitä. Osa pingotti sateensuojaa samalla kun toiset aloittivat huoltotoimenpiteensä; söivät ja pesivät jalkojaan joen rantakallioilla. Vartija ketunlenkillä piti vahtia. Vaikka seuraavan päivän siirtymä kummitteli jo nurkan takana, tiesivät kaikki, ettei se tuntuisi missään ruhtinaallisten kuuden tunnin yöunien jälkeen.
Matias Toropainen, Lapin rajavartiosto
Lapin rajavartioston viestintäharjoittelija Matias Toropainen seurasi ryhmää loppusodan siirtymisvaiheessa, jolle Matias liittyi päivän ajaksi valokuvaamaan toimintaa.
